maanantai 11. helmikuuta 2013

Kikherne-sienipulao - Chole mushroom pulao




Riisipohjaiset pulaot eli pilahvit ovat väsyneen kokin arkiruokaa, jota voi helposti ottaa evääksi töihin. Tavallisesti teen helppoa keltaista pulaota, johon heitän kaapista löytyviä vihanneksia, kurkumaa, asafoetidaa, garam masalaa, korianterijauhetta ja chiliä. Tässä pulaossa on hitusen enemmän yritystä, mutta kun silpotut ja pilkotut aineet varaa valmiiksi viereen, valmistus on varsin yksinkertaista. Pulao maistui sellaisenaan buttermilkin eli laimennetun jogurtin kanssa hyvin nälkäisille intialaisille ja pakistanilaisille muuttomiehille, ja uskaltaisin tarjota sitä myös illalliskutsujen pääruokana.

En ole suuri vaaleiden kikherneiden ystävä, mutta pulaossa ne maistuvat hyviltä – ja syöjä voi tuntea tyytyväisyyttä niiden terveellisyydestä. Myös sienet sisältävät runsaasti proteiinia, ja ne muistuttavat minua lisäksi lapsuudestani ja äidin herkkusieni-nakkimakkararisotosta.

Kikherne-sienipulao perustuu mieheni ohjeeseen, joka vuorostaan syntyi periaatteella ”nämä raaka-aineet ja mausteet olisivat varmaankin hyviä yhdessä”. Autenttista makua lisäävät kokonaisina lisättävät mausteet kaneli (tässä tapauksessa oik. kassia), mustapippurit, neilikka ja laakerinlehdet. Näiden lisäksi ohjeeseen tulee kokonaisten mausteiden tueksi hiukan jauhettua garam masalaa, joka sisältää mm. edellämainittuja mausteita.

Kikherne-sienipulao, neljälle pääruoaksi


- öljyä paistamiseen
- raijeera
- currynlehtiä
- valkosipuli-inkivääritahnaa
- 2 tomaattia
- 2 laakerinlehteä
- 2 mausteneilikkaa
- 5 cm pätkä kassiankuorta (tai pienempi pala aitoa kanelia)
- 5-6 mustapippuria
- 1 vihreä chili suikaloituna
- 1 sipuli
- 1 iso peruna kuutioituna
- 100 g tuoreita herkkusieniä paloiteltuna
- 1,5 dl kikherneitä (säilöttynä tai liotettuna ja kypsäksi keitettynä)
- ripaus asafoetidaa (hing)
- ripaus kurkumaa
- ¾ tl garam masalaa
- 2-3 tl korianterijauhetta
- chilijauhetta maun mukaan
- suolaa

- 7 dl keitettyä basmatiriisiä

- Pulaon kaveriksi: buttermilkiä eli löysää jogurttia (esim. turkkilaista jogurttia, johon on sekoitettu vettä ja ripaus suolaa) tai soijajogurttia


1. Keitä basmatiriisi irtonaiseksi. (Itse keitän riisin melkein kypsäksi, huuhtelen sen kuumalla vedellä ja jätän kannen alle höyrystymään.)




2. Soseuta tomaatit tehosekoittimessa ja pilko vihannekset valmiiksi.
Anna raijeeran risahdella öljyssä hetki. Lisää currynlehdet, mustapippuri, neilikka, laakerinlehdet, kassia/kaneli, vihreä chili ja valkosipuli-inkivääritahna. Paista hetki.

3. Lisää ensin sipulit, sitten perunat, kikherneet ja lopuksi sienet ja puolet suolasta. Paista kulloisiakin vihanneksia noin minuutti, ennen kuin lisäät seuraavat.




4. Lisää jauhetut mausteet ja soseutettu tomaatti. Anna kypsyä valmiiksi kannen alla.




5. Lisää loput suolasta ja sekoita vihannekset riisin kevyesti nostelemalla. Anna tekeytyä noin vartti ennen tarjoilua.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Perunaa tomaattikastikkeessa - Aloo tamatar

Leipäset ja tomaatti-perunasabzi.

Koko tammikuu meni hiljaisuudessa: opinnot, työ ja muutto uuteen asuntoon tulivat pahemman kerran kirjoittamisen tielle.

Nyt käytössä on uusi, joskin hiukan pienempi keittiö (mutta tehokkaammat keittolevyt!). Tänään tein uudessa asunnossa ensimmäistä kertaa pureja eli uppopaistettuja leipäsiä, joiden kaveriksi sopi hyvin tämä perusaineksista valmistettu sabzi. Maukas arkiresepti on peräisin P:n isoveljen vaimolta. Jauhettu sarviapilansiemen tuo kivasti karvasta makua tomaattikastikkeeseen, muilta osin raaka-aineet löytyvät todennäköisesti jokaisen intialaisen kotikokin kaapista.


Perunaa tomaattikastikkeessa, neljälle illallisen yhtenä ruokalajina


- 3 keskikokoista perunaa isohkoina kuutioina
- 3 tomaattia
- 2 valkosipulinkynttä
- tuoretta inkivääriä
- öljyä paistamiseen
- raijeeraa (juustokuminansiemeniä ja mustia sinapinsiemeniä)
- currynlehtiä
- ripaus kurkumaa
- 2-3 tl korianterijauhetta
- chilijauhetta maun mukaan
- 1/4 tl jauhettuja sarviapilansiemeniä (dana methi)
- suolaa
- 1/2 dl vettä
- tuoretta korianteria (voi jättää poiskin)

1. Soseuta tehosekoittimessa tomaatit, valkosipuli ja inkivääri odottamaan paistamista.

2. Paista öljyssä raijeera ja currynlehdet.

3. Lisää kuutioidut perunat ja kurkuma. Paista, kunnes perunat saavat hiukan väriä pintaansa.


Perunat kevyen paistamisen jälkeen.

4. Lisää tomaattiseos, vesi, loput mausteet ja suola. Anna kypsyä kannen alla, kunnes öljy erottuu seoksesta ja perunat ovat kypsiä. Sabzista voi tehdä niin nestemäisen tai kuivan kuin haluaa.


Valmis sabzi. Annoin tämän seistä vielä purien valmistamisen ajan, jolloin kastikkeesta tuli lopulta kuivempaa.